sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Long time no see

Huupsiis! Eihän tässä mennyt kuin about kuukauden päivät edellisestä päivityksestä. :D Pahoitteluni arvoisat lukijat. Ja miksi kesti? No, syitä on monia, mutta ollut vähän hankala elämäntilanne alkuvuodesta. Ihmissuhteet on hankala asia aina joskus. Sen verran voin kertoa että Risto ja minä erottiin helmikuussa ja siitä sitten tuli pieni dominoefekti. Sen lisäks saanut muutenkin miettiä kehen voi luottaa ja kehen ei. Mutta ei siitä sen enempää.

Mulla oli perjantaina toinen inssi joka meni läpi! Mä olen niin onnellinen että vihdoin sain sen kauan kaivatun ajokortin! ^^ Sit mä lähin perjantaina isoskoulutusleirille yövalvojakoulutukseen. Pääsinpäs vihdoin senkin suorittamaan, kun yövahdiksi halunnut jo öö... omalta riparilta asti. Tuolla leirillä meni ihan hyvin, enkä ollut ainoa yövahti siellä vaan pari mun kaverijätkää oli siellä kans ja he on olleet yövahteina jo luoja ties kuinka monta vuotta niin saipahan niiltä neuvoja. Sit pari muuta likkaa oli myös mun apuna. Päästiin suhteutettuna hyvinkin aikasin jo nukkumaan kun ekana yönä menin punkkaan noin puol yks yöllä (hiljasuus alko klo 11) ja tokana sitte vähän kahen jälkeen (hiljasuus alko klo 12). Seuraavan kerran valvon hiljasuutta sitte ripar(e)illa mikäli tuun valituks. Se onkin jo toinen juttu se. :P

Tässä kaikki kuulumiset mun osalta. Laitan tähän loppuun pari kuvaa isosleiriltä. Nähdään pian! =)
Yövahdit on meillä joko isäntiä tai emäntiä :D


Meidän iltaohjelman juontajista yksi. Muista en voi valitettavasti laittaa kuvaa koska ei ole lupaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti