Poikia ystävinä- epänormaalia(ko?)

En tiedä onko se vaan Keravalla vai muuallakin, mutta ainakin täällä tunnutaan edelleen olevan tietyissä asioissa aika vanhanaikasia. Yks tälläsistä asioista on se, voiko tyttö olla vaan YSTÄVÄ jätkän kanssa.

Ne jotka tuntee mut oikeesti, tietää myös sen, että yli puolet mun kavereista ja varsinkin mun läheisimmistä ystävistä on poikia. Suurin osa sen tuntuu hyväksyvän, mutta sitten on tää tietty juorukellojen kerho joka vaan ei voi ymmärtää sitä totuutta. Mulla alkaa ihan tosissaan käämit kuumumaan, jos joka ikinen kerta kun mut nähdään kaupungilla pyörimässä jonkun/joidenkin pojan/poikien kanssa, niin heti täytyy laittaa "faktatietona" eteenpäin, että mä seurustelisin taas. Ei se ole niin! Mulla on poikia paljon tyttöjä enemmän ystävinä, koska mä olen ekanakin ollut koko pienen ikäni enemmän ns. poikatyttö ja siks toisekseen mä luotan poikiin paljon tyttöjä enemmän. Se johtuu just siitä, että jätkät ei aiheuta samanlaista draamaa joka asiasta kun likat välillä.



Mä oon aina viihtynyt poikien kanssa paljon paremmin. Mä muistan jo päiväkodista, että esimerkiksi ulkona kun muut tytöt meni leikkimään kauppaa tai kotia ym, niin mä joko leikin jotain sotaleikkejä tai pelasin sählyä poikien kanssa. Enkä mä ollut ainoa. Pojat tuli oikein hakemaanki mut pelaamaan, jos joinain kertoina meinasin tehdä jotain muuta. Tottahan se on, että pojatkin kiusas mua sillon peruskouluaikoina ja oli aika, jolloin mä en tyttöjen lisäksi luottanut myöskään yhteenkään jätkään. Sit mä kuitenkin löysin itseäni vanhempia jätkiä muun muassa srk:sta, jotka hyväksyi mut joukkoonsa. Yks niistä (joka on mulle ollut koko ajan kun isoveli) opetti mut uudestaan luottamaan poikiin ja ylipäätänsä ihmisiin.

Mä tiedän, että tälläkin hetkellä musta puhuu varmaan puoli Keravaa playerina ym, vaan sen perusteella mitä joku on sanonut. Miksi ihmeessä on niin vaikeeta tulla selvittämään se totuus niiden tarinoiden takana? Kaikki mitä kuullaan kerrotaan vaan faktana eteenpäin. Ja mä tiedän, etten ole ainoa samassa tilanteessa oleva, mutta jostain syystä siitä, että mä liikun useimmiten poikien kanssa kylillä, on nyt tullut ihan älyttömän iso numero. Ja eikö ihmisillä oikeesti koskaan tapahdu omassa elämässään mitään, kun pitää toisten elämää kytätä kun minkäki kyläpoliisien! Eläkää omaa elämäänne ja antakaa muiden elää omaansa. Järkyttävän lapsellista, että vielä lukiosta valmistuneet juoruaa kun yläasteikäset! Pahinta on se, että yks mun kaverikin alkoi osittain näitä juttuja meidän välirikon aikana uskomaan, vaikka hänen jos kenen pitäis hyvin tietää se totuus.

Mä yritän välttää avautumispostauksia, mutta nyt oikeesti palo käämit niin pahasti, että oli pakko tulla kirjoittamaan. Kommentoida saa, mutta muistuttelen että mitään asiatonta en tule julkaisemaan!
~Julia

"Life is a book, and those who dont travel read only one page of it"

Tuli ihan muutama kuva otettua Gotlannissa :D No mut se maisema oli jotain niin kaunista, niin mitä muuta te kuvittelette tälläsen valokuvaushullun tekevän? :P Eikä tossa ollut edes kaikki, mutta täyty vähän kattoo niitä julkaisukelposimpia :P

Mä palaan taas jossain vaiheessa, en tiedä millon. Lähen torstaina taas mökille ja sieltä sit viikoks Heinolaa siskon luokse lapsenvahdiks. Kiirettä pitää siis!

Nähdään! =)
~Julia

M18

Täällä taas, pienehkön tauon jälkeen. Tauko johtui tosiaan siitä, että vietin koko viime viikon Gotlannissa kielikurssilla ja siellä ei ollut konetta mukana. Alkuperäinen suunnitelma oli tulla pistämään kuvia sieltä (niitä on paljon), mutta lupasin kertoa siitä pikku yllätyksestä jos se toteutuu. Ja toteutuihan se, nimittäin kahden vuoden tauon jälkeen pääsin Jokioisille tapaamaan sellasta hiphop- ja breakdance ryhmää nimeltä M18. Jäsenistö siinä porukassa koostuu pääasiassa kroatialaisista ja brasilialaisista, mutta on siellä muutama suomalainenkin mukana. Ryhmän pääpaikka on tällä hetkellä Kroatiassa ja heillä on muutama kiertue vuoden aikana muualle Eurooppaan ja joka joulu Brasiliaan.

Miten mä sitten tutustuin tähän porukkaan? No mä pyörin tosi paljon meidän srk:n touhuissa mukana ja M18 on hengellinen tanssiryhmä. Meidän srk:n ulkomaanyhteyksiä hoitava henkilö tiesi, että mä tanssin ja sitä kautta informoi mulle sillon 2013, että tällänen porukka olis tulossa käymään Keravalla. No tottakai mulla heräs uteliaisuus, mutta koska heidän Suomeen tuloon oli vielä aikaa, niin päätin sitten metsästää porukan koreografin, eli Diegon facebookista ja tutustuu heihin jo etukäteen vähän lisää ja tässä ollaan. Mulla on Diegon lisäks pari muutakin tosi läheistä ystävää tossa ryhmässä, mutta Diego taitaa olla ainoa jonka kanssa oon yhteyksissä ympäri vuoden.

like a brother to me <3

Mulla on varmaan ikuisena unelmana päästä liittymään tohon ryhmään, mutta mun tanssitaidot ei vaan riitä. Mä en aio kuitenkaan antaa periksi. Ehkä nyt, kun valmistun ens keväänä, niin mulla on enemmän taas aikaa ja voin ottaa tanssitunteja useemmin, kun vaan kerran viikossa. Kyky oppia nopeesti on tossa ryhmässä äärimmäisen tärkeä ja mä en vielä opi riittävän nopeesti. Oon saanut erittäin suorasanaista palautetta mun taidoista muutamalta ryhmän jäseneltä. Ennen vetäsin herneen nenääni samantien, mutta nykyään osaan arvostaa suorasanaisuutta. Miten mä voisin oppiakaan jos en tietäis missä teen väärin?

Mä ihailen harvoja ihmisiä, mutta M18 porukka on kyllä sellanen, että ei sitä vaan voi olla ihailematta! Oon niin onnellinen, että mut sillon kaks vuotta sitten näihin ihmisiin tutustutettiin, olisin muuten missannut niin paljon.

Alkoiko M18 kiinnostamaan? Lisää infoa löytyy täältä. Täältä pääset myös katsomaan tanssiryhmän aikaisemmista esityksistä tehtyjä videoita.

Mä palailen päivän, pari sisällä takasin tänne. Pitää ne Gotlanninkin kuvat saada teidänkin nähtäviksi =)

~Julia

Kesälukio #1

Pitkästä aikaa muakin näkee täällä. Just tänään palailin Savonlinnasta kotiin ja huomenna olisi sitten vuorossa lähtö Gotlantiin. Mikä lepääminen? Yliarvostettua semmonen :D

Mä voin nyt oikeesti rehellisesti sanoa että mulla oli maailman ihanin viikko Savonlinnassa. Aika loppu ihan totaalisesti kesken ja ei niiltä kyyneliltä kyllä välttynyt ainakaan eilen. Hirveä ikävä jäi oikeesti kaikkia ja osa suunnitteli menevänsä sinne ens vuonna uudestaan. Harkinnassa se on itsellänikin, ellen sitten painu kesäksi Hampuriin meidän saksanopea tapaamaan. Ainakin harkitsen sitäkin asiaa.

Opiskelujen lomassa meillä oli melkein joka ilta jotain iltaohjelmaa, jonka Florian (se saksanope) ja Guillermo (espanjanope) järkkäs. Tai sit joskus se oli vaan toinen niistä kun jompi kumpi oli aika usein kylillä niihin aikoihin :D No mut joo, jos ei muuta niin korttia tuli taas pitkästä aikaa pelattua oikein kunnolla :) Joo ja nii, järjestettiinhän me Florianille pikku kepponenkin mistä se ei kyllä kauheesti sitten tykännyt :D Sanotaanko vaikka että tuli vähän sanomisia sekä siltä, että Guillermolta sen jälkeen kun jäätiin kiinni. :P Noo, kerran sitä vaan on nuori nii hölmöillää sillon sitte :DD

Anyway, tässä tulee ensimmäisen kesälukion kuvia! =)

salsanight :D

Olavinlinnan kappeli

ikävä teitä ihmiset :(

Flow flo! :D a.k.a Florian

Olavinlinna

Mr. Brazilian, knowing also the name Guillermo :P

Hiljenen taas viikoksi. Parin tunnin päästä haetaan sisko lentokentältä ja huomenna se on taas off to go mullakin :) Näemme siis palattuani Gotlannista, ellei sille viikonlopulle ole vielä yllätysohjelma tiedossa, mutta sitäpä en kerro vielä! ;)
~Julia

Elämä se on kuin vuoristorataa...

Monet varmaan kerkesivät jo huomata tämän pienen hiljaiselon blogissani. Totuushan on, että mun piti tulla tänne kuvia laittamaan heti riparilta palattuani, mutta sitten tulikin pieniä mutkia matkaan. Ai mitä mutkia? No tarkkaavaisimmat varmaan hoksasivat että se Markosta kertova sivu hävisi mun blogista. Se hävisi siitä syystä, että meidän juttu karahti karille. Ja tällä kertaa se en ollut minä, joka jätti vaan Marko. Syy on kuitenkin sama, kuin mitä itselleni kävi aikaisempien kanssa: Tunteet vaan kuihtuivat, eikä niitä voi pakottaa. Oli siis molemmille reilumpi, että pistimme hommalle stopin.

Vaikka meidän juttu ei jatkunutkaan, me ollaan silti edelleen läheisiä ystävinä ja vietetään aikaa keskenämme. Oli tää ero kuitenkin mulle aika rankka ja pari edellistä päivää on mennyt aika sumussa, enkä kyyneliltäkään todellakaan ole välttynyt. Onneks pari erittäin ihanaa ihmistä on pitänyt mua silmällä. Noi tunteet piti itselleen sallia, mutta tänään mä päätin että nyt saa luvan riittää. En oo saanut mitään järkevää aikaseks ton eron jälkeen, kun oon vaan lähinnä kieriskellyt itsesäälissä. En pääse asioista ikinä yli jos jatkan sitä rataa. Enkä todellakaan halua olla riippuvainen kenestäkään. Mulle on aina sanottu, että oon vahva, nyt se pitää vaan taas todistaa itsellekin. Marko ja minä pysytään kuitenkin ystävinä, joten en mä kaikkea menettänyt. Ja mä löydän vielä joskus jonkun rinnalleni. Se ei tuu tapahtuu vielä, mutta mä tiedän että jossain vaiheessa kyllä, sitten kun mä oon taas valmis uuteen suhteeseen.

Pääsen varmaan aika pian tästä yli, koska seuraavat kaks viikkoa menee ihan muissa maissa kun Keravalla; tiistaina lähen Savonlinnaa ja sieltä palattua seuraavana päivänä Gotlantii. Ehdin siis nähdä ja kokea paljon asioita niin, etten ehdi miettiä ongelmia kotikunnassa. Näitä sattuu, mut elämä jatkuu. Mä palaan kuvien kera kun Savonlinnasta tuun kotiin. Nähdään! =)

~Julia