Miksi solidaarisuuden osoitus on väärin?

Edelleen sama aihe kyseessä, kuin viimeksi, eli Pariisin iskut. Facebook on täyttynyt suruviesteistä ja osanotoista viime päivinä, ihmiset ovat laittaneet Ranskan lipun värit oman profiilikuvansa päälle ja mielestäni ihan hyvästä syystä. Silti jotkut ovat vetässeet herneet nokkaan jo tuostakin. Vingutaan siitä, miksei esimerkiksi Libyan iskuista tai venäläisen koneen putoamisesta Siinailla noussut samanlaista numeroa.

Ei kyse ole siitä, että ihmiset eivät välittäisi, ei todellakaan. Tosiasia kuitenkin on, että lähi-Idässä näitä iskuja sattuu harvase päivä, joten valitettavasti isompi uutinen sieltä suunnalta olisi, jos niitä ei tapahtuisi. Tiedän että tuo kuullostaa hirveältä, mutta oma järkenikin jo sanoo, että paikka missä tuon tyyppisiä iskuja ei satu normaalisti, nousee uutisten ykkösaiheeksi. Sitä ei olla osattu odottaa ja siksi reaktiot ovat niin suuret. Kuitenkin nuo iskut saivat monet myös ajattelemaan sitä, mitä lähi-idässä tosiaankin tapahtuu melkein joka päivä ja osoittamaan tukeaan myös siihen suuntaan. Pariisin iskut saivat viimeistään vihan ISISiä kohtaan niin suureksi, että sille toivottavasti jopa tehtäisiin jotain.

Toinen asia, mikä itseäni inhottaa on se, että kiitos näiden äärijoidenkin, nyt myös normaalit muslimit ja koko islam tuomitaan ja viha heitä kohtaan nousee. Ei, ei ei ja ei!!! Se, mitä jotkut aivottomat oliot tekevät muka uskonnon nimissä, ei oikeuta tuomitsemaan koko uskontoa tai sen edustajia. Sitä paitsi kristinuskon nimissä ollaan joskus oltu ihan yhtä hulluja. Moni tietääkin että oon itse entinen vaihtari ja tämä on juuri se syy, miksi olemme tässä mukana; vähentääksemme kulttuurillisia yhteentörmäyksiä ja väärinkäsityksiä. Ja suoraan sanottuna tällä hetkellä, seuratessani yhä hullummaksi menevää maailmaa ja kuunnellessani joidenkin ihmisten puheita, en voisi olla ylpeämpi siitä, mikä minä olen. Koska mitä enemmän tuntee ihmisiä ympäri maailmaa, sitä vähemmän on myös väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja muita kulttuureja kohtaan.

Harva uskaltaa jättää koko elämänsä ja hypätä täysin tyhjän päälle, täysin uuteen maahan ja kulttuuriin, mistä ei tiedä käytännössä mitään. Voin kuitenkin kertoa, että juuri tällaisten tilanteiden takia se maksaa itsensä takaisin. Maailmaa on helpompi ymmärtää, kun on nähnyt elämää muuallakin, kuin vaan kotipihallaan. Sen vuoksi osaan myös olla tuomitsematta koko kulttuuria muutaman ääliön takia ja todella toivon, että muutkin ymmärtäisivät saman asian.

Viha lietsoo vihaa, joten siihen tulee vastata rakkaudella!
~Julia

Tämä ei ole maailma, jossa haluan elää// #PrayForParis

Lauantaiaamu valkeni aika väsyneissä merkeissä. Olin ollut V:n luona yötä ja suht pian piti lähteä ajelemaan takas Keravalle, kun Lahdessa odotti sukukokous. En vaan halunnut päästä millään ylös sängystä ja rakkaan vierestä. Lopulta oli kuitenkin pakko. Avasin facen puhelimesta ja ihmettelin miksi se tulvi surun valitteluja Pariisiin. Sitten avasin Ilta-Sanomat ja Hesarin. "Voi vittu!" oli ensimmäinen kommentti joka pääsi suustani. Hetkeen en muuta saanutkaan sanottua. Ville makoili vielä sängyssä ja kerroin hänelle, mitä Ranskassa oli tapahtunut.

Miksi tällaista tapahtuu? En ymmärrä kuka voi olla niin julma, että pystyy tekemään jotain noin järkyttävää. Terroristeja en edes pidä ihmisinä. Ne ovat jotain ei-älyllisiä olioita, jotka pitäisi saada tuhottua keskuudestamme. Valitettavasti se vaan ei taida onnistua. Kun yksi terroristijärjestö tuhotaan, seuraava syntyy aina tilalle.Järjestön jäsenet väittävät toimivansa jonkun uskonnon, valitettavan usein islamin, nimissä. Se leimaa kaikki kyseisen uskontokunnan edustajat, vaikka muut uskontoon kuuluvat myös tuomitsisivat terroristien tekemät iskut.

Keskustelu pakolaisista on käynyt kiivaana koko syksyn ympäri Eurooppaa. Valitettavasti nämä iskut eivät tule ainakaan muuttamaan suhtautumista pakolaisiin yhtään myönteisemmäksi, vaikka juuri näitä äärijärjestöjen edustajia tavalliset ihmiset Eurooppaan pakenevatkin. Sekä Ville, että minä totesimme että ei tulisi yllätyksenä, jos kohta Suomessakin alkaa vastaanottokeskuksia palamaan vauhdilla, valitettavasti. Ruotsista en uskalla puhuakaan, varsinkaan sen jälkeen, kun kävi ilmi, että joku iskujen uhreista oli ilmeisesti ruotsalainen.

Rajat kiinni- politiikka on vain nostanut suosiotaan Suomessakin. En ihmettele sitä ollenkaan, sillä tällä hetkellä käytännössä kuka vain voi vain marssia rajan yli. Poliisi ei saa puhua maahanmuuttajien tekemistä rikoksista ja jos niistä puhutaan uutissivustoilla, ihmiset eivät saa niitä kommentoida. Näin ei ole, jos kyseessä on kantasuomalaisen tekemä rikos. Itse en välttämättä kiinni asti rajoja laittaisi, mutta maahan tulijat pitäisi laittaa paljon, PALJON tarkempaan kontrolliin kuin nyt. Tällä hetkellä heitä ei valvota käytännössä ollenkaan. Riski terrori-iskuun Suomessa on edelleen pieni, mutta pakolaisten määrän kasvaessa se riskikin valitettavasti kasvaa. Jo nyt joissakin terrori-iskuissa tekijöillä on ollut yhteyksiä Suomeen. Niitä ollaan rahoitettu ja suunniteltu täällä.

Miksi en halua rajoja kokonaan kiinni? Siksi, että silloin terroristit olisivat voittaneet. He hakevat juuri rajojen sulkemista jotta saisivat oikeutuksen teoilleen. Pelolle ei saa antaa valtaa. Toivon sydämeni pohjasta, että Ranska antaa tulla ja lujaa ISISille tästä hyvästä!

We pray for you Paris. Stay strong!

~Julia

"Yes, I am a highly sensitive person. No, I am not overdramatic"

Tästä aiheesta oon varmaan joskus puhunut, ainakin edellisessä blogissani jos en tässä. Mutta ajattelin hiukan valottaa ihmisiä, kun ymmärrettävästi kertoessani että olen hsp- erityisherkkä, ihmisten yleisin reaktio on: "Siis MIKÄ?" Eli nyt vastaan kysymykseen, mitä tarkoittaa erityisherkkyys.

Ei, erityisherkkyys ei ole mikään sairaus tai vamma, vaikka sillä on joitakin yhteisiä piirteitä esimerkiksi autismin kanssa. Erityisherkkyys on kuitenkin vain yksi ominaisuus ihmisessä. Miten se sitten näkyy?

"Erityisherkän ihmisen (engl. Highly Sensitive Person, HSP)  hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa tavallista laajemmin ja syvällisemmin. Käytännössä se ilmenee tarkkana havainnointikykynä, kokemisen syvyytenä sekä monipuolisena ja syvällisenä asioiden käsittelykykynä."

Selitetäänpä asia hiukan yksinkertaisemmin. Toki ominaisuuden näkymisessä on yksittäisiä eroja, mutta omalla kohdallani erityisherkkyys tarkottaa sitä, että en pysty, en yksinkertaisesti pysty, olemaan kovin pitkään suuressa ihmisporukassa, saati jos tila on muutenkin ahdas. Kestän ihmispaljoutta hetken, mutta jos en pääse pois silloin kun haluan, stressaannun ja ahdistun hyvinkin pahasti. Tämä on kuitenkin ominaisuuksista vasta yksi.

Tunneherkkyys on hyvin yleinen piirre erityisherkillä, niin myös minulla. Koen kaikki tunteet vihasta ja surusta rakkauteen ja iloon paljon ns. "normaalia" henkilöä voimakkaammin. Lisäksi asioiden liika analysointi on osa hsp:tä. Se taas tarkoittaa sitä, että mulle saatetaan sanoa jotain, mitä ei todellakaan olla tarkoitettu ilkeäksi kommentiksi, mutta se jää silti pyörimään päähäni pitkäksi aikaa ja herkästi loukkaannun. Nykyään en ota nokkiini enää niin herkästi, kuin ennen, mutta varsinkin jos tärkeimmiltä ihmisiltä tulee ilkeän kuuloinen kommentti, se loukkaa edelleen. Erityisherkkyys saattoi olla yksi syy koulukiusaamiselleni; Otin herkästi itseeni, joten se lisäsi vettä kiusaajien myllyyn.

Aika usein erityisherkkyyteen liittyy myös se, että jokin viidestä aistista on yliherkkä. Itselläni se on kuulo. Varsinkin äkilliset kovat tai korkeat äänet sattuvat korviini. Toisinaan pystyn myös kuulemaan korkeampia ääniä, kuin normaalikuuloinen henkilö. Voin kertoa että se ei ole mikään kiva ominaisuus läheskään aina.

Tässä tuskin on vielä kaikki erityisherkkyyteen liittyvät "oireet", mutta nämä edellämainitut tulevat itsessäni eniten esille. Kyseinen ominaisuus ei ole vielä kovin laajasti Suomessa tunnettu, joten tiedon levittäminen siitä tuskin on paha asia. =P


~Julia

"Ei pitäs antaa toisten sun päivää pilata ikinä mut mä tiedän fiiliksen, ku ei halua liikkua himast mihinkää"

Tän postauksen mä kirjotan tasan tämän tekstin rohkasemana. Mä oon pyrkinyt kääntämään menneelle selkäni, jotta ne jatkuvat haamut ei kummittelis mun mielessä ihan koko ajan. Mut mä tajusin, etten voi tehdä sitä, ennen kun oon antanut niille ihmisille anteeks, joiden takia kärsin edelleen äärettömän huonosta itsetunnosta, riittämättömyyden tunteesta, sekä vaikeudesta luottaa yhteenkään ihmiseen.

Mistä tämä kaikki sitten johtuu? Se johtuu yhdeksän vuoden jatkuvasta koulukiusaamisesta, jokapäiväsestä piinasta ja helvetistä, joka oli kaikkein pahinta yläasteella. Mä vielä vaihdoin toiselle paikkakunnalle viikoiks yläasteen ajaksi, jotta olisin päässyt siitä jatkuvasta piinasta eroon. Ei onnistunut, homma lähti totaalisesti käsistä. Teistä kiusaajista se kaikki oli varmaan vaan hauskaa; "Vahingonilo on paras ilo", eikö? No teistä ehkä joo, mutta musta ei. Ja lyön vetoa että varmaan nyt sanoisitte mulle, että se kaikki oli pelkkää läppää, tai että ette muista mitään tällästä.

Minäpä muistan, valitettavasti; tyhmä, outo, ruma, läski, ankka, pinkkiperse.... tuossa on vaan osa niistä haukkumanimistä, mitä te musta käytitte. Eikä se jäänyt vaan haukkumiseen: Mun pyörä yritettiin ainakin kaks kertaa hajottaa, se heitettiin sananmukasesti kuuseen, mun koulutavaroita, kenkiä yms piiloteltiin pitkin koulua, kerran kengässäni oli nasta. Muistanpa kuinka KUTOSELLA, siis max 12 vuotiaana, sain joinain päivinä kuollakseni pelätä jo koulumatkalla kun mulle lähetettiin nettiuhkaus Habbo hotellissa, missä silloin olin. Tämän lisäksi lumipallosade oli hyvinkin tavallista ja potkittiinpa päälleni kuravettä ainakin kertaalleen. Koulun sisällä mut kampattiin vauhdista niin, että iskeydyin naama edellä lattiaan, hyvä ettei leuka murtunut. No, raja tuli vastaan ja silloin vielä uskalsin mennä opelle puhumaan. Sen jälkeen sainkin sitten kuulla olevani kantelupukki ja ties mitä muuta.

Yläasteella mun mielenterveys ei ollut enää kovin hyvin tasapainossa. Masennusta mulla ei varsinaisesti todettu, mutta kaveri tunnisti oireet, niin sellaisestakin aika varmasti varsinkin kasilla kärsin. Pelkäsin palata maanantaisin kouluun. Varsinkin jos olin ollut solujärkkänä, niin pelko siitä, että olin perjantaina unohtanut tehdä jotain, vaikka vaan viiä roskat, oli valtava. Niitä huutoja ja haukkumisia nimittäin en varmaan koskaan unohda. Lisäks se haukkuminen kaikesta muustakin. Ja kasilla mua pomoteltiin siinä, etten esim saanut pitää huoneeni ovea auki, koska seinälläni sattui olemaan juliste artistista, josta muut solulaiset ei tykänneet. Kerran sen sitten olin ulos lähtiessäni unohtanut sulkea ja te päätittekin sillä välillä käydä sotkemassa sen julisteen jollain pesuaineella niin, että kun yritin sitä pyyhkiä, kuva suttaantui. Ei kuitenkaan ollut pokkaa myöntää asia mutta, oi kyllä, sain vielä samana päivänä tietää kuka sen oli tehnyt ja en mä muutenkaan tyhmä ole. Arvatkaa vaan uskalsinko tästä puhua yhtään kellekään. Padoin kaiken sisääni, ja tuloksena oli se, että harvase yö itkin itseni uneen. Saatoin myös vaan romahtaa sängylle yks kaks päivän aikana ja vaan itkeä, vaikka juuri sillä hetkellä ei yhtä tiettyä syytä ollutkaan. Edelleen oon valtavan kiitollinen Iidalle, joka huomas, ettei mulla ollut kaikki hyvin ja pakotti kertomaan homman nimen. En tiedä missä olisin ilman sua, kiitos <3

Mitä tästä kaikesta seurasi? Musta tuli vielä aikasempaakin ujompi ja arempi, en luota edelleenkään kunnolla itseeni ja vaikeuksia on luottaa muihinkaan. En osaa ottaa vieläkään kunnolla kehuja vastaan, koska ne ei aijemmin ollu aidosti mulle sanottu, vaan käytännössä pelkkää jatkuvaa vittuilua.

Multa on tullut muutama entinen kiusaaja pyytämään anteeksi, mistä oon todella iloinen ja kiitollinen. Suurin osa ei kuitenkaan ole sitä tehnyt, mutta mä annan siitä huolimatta nää asiat anteeks. En pelkästään teidän takia, vaan sen takia, että en itse jäisi kantamaan kaunaa, koska se satuttas vaan mua. Samaa on mulle sanonut Villekin ja pyrkinyt rohkasemaan unohtamaan menneet, koska mennyt on mennyttä. Ihana ihminen <3 Niin hyvin se on mun avautumiset kestänyt! <3

Mä tiedän että tälläkin hetkellä on ihmisiä, jotka kärsii ihan samoista asioista kun minä ja vielä pahemmistakin. Mä oon päässyt asioista jo ylitse, eikä mua pysty enää samalla lailla romuttamaan, koska jos mulle aukoo päätään niin saa 10x pahempaa takaisin. Se on onneksi huomattukin. Mä toivon voivani omien kokemusten pohjalta auttaa niitä, jotka tälläkin hetkellä painii kyseisen ongelman kanssa. Te ette ole yksin, muistakaa se!

Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea loppuun asti! =) Seuraava postaus on taas vähän kevyempi, kun viikonlopusta on tulossa aikas mahtava! =)) Heidoo!

~Julia