torstai 5. toukokuuta 2016

Pitkä hiljaiselo (taas) ja blogin päivitetty ilme

Aaapuuva, apuva, apuva, apuva! Menetän kohta varmaan kaikki ne mun vähäiset lukijanikin kun vietän koko ajan tällästä hiljaiseloa. Pahoittelen, mutta mun inspis on kertakaikkisesti ollut jossain teillä tietymättömillä nyt koko ajan, harkitsin jopa bloggaamisen lopettamistakin jossain vaiheessa. Sitten päädyin lukemaan muiden blogeja ja tajusin, että en mä voi tätä lopettaa, rakastan kirjottamista liikaa.Yritän täst edes päivitellä taas aktiivisemmin kuulumisia, lupaan sen :)

Blogiin saattaa jatkossa tulla muitakin kuin mielipide- tai kuulumistekstejä. Vietän nykyään paljon aikaa poikaystävän luona Espoossa ja siellä innostuin kokeilemaan leipomista. Se ei ollutkaan niin kamalaa kun muistoissa yläasteajoilta, joten saatan jatkossa leipoa lisääkin ja laitan niistä sitten tarinat kuvineen tänne (jos siis menee putkeen :D). Toista aihetta en vielä paljasta, koska ei ole vielä satavarmaa meneekö suunnitelmat putkeen, mutta kerron kyllä mistä on kysymys jahka voin. Sen verran voin sanoo, että tänä kesänä tekemisestä tuskin on puutetta :)

Blogin aiheiden lisäksi myös blogi itsessään on päivittynyt, kun vihdoin onnistuin tekemään kunnollisen uuden bannerin. Edellinen oli käytössä ihan liian kauan :D Samoin blogin tausta on päivittynyt, kuten varmaan huomaatte. Kertokaa toki mitä tykkäätte! =)

Lähdetään huomenna mökille ja sieltä suuntaan sunnuntaina taas Espooseen, niin kirjoittelen ens viikolla kuulumisia taas lisää (tällä kertaa oikeasti :D)

Näkyillään taas!
~Julia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti